Sivuston logo
Otsikkokuva

Taksiliiton pilkkimestaruuskilpailut Jyväskylässä 2009

24.11.2008

Suomen Taksiliitto ry:n pilkkimestaruuskilpailut järjestetään Jyväskylässä Tuomiojärvellä Haukkalan rannassa 7.3.2009. Kilpailukeskuksena toimii Hotelli Rantasipi Laajavuori, josta kilpailupaikalle noin 700 metriä.

Kilpailun järjestää Jyvässeudun Taksit ry.

Kilpailuihin saavat osallistua vuoden 2008 liittomaksunsa maksaneet tai kilpailuvuonna ennen kilpailuja jäsenyhdistykseen liittyneet jäsenet, joiden jäsenmaksu on tilitetty liitolle, sekä ammatista luopuneet. Avoimiin sarjoihin voivat osallistua kaikki pilkkimisestä ja taksiautoilusta kiinnostuneet henkilöt.

Kilpailuissa noudatetaan Suomen Taksiliitto ry:n pilkkimestaruuskilpailujen sääntöjä, jotka ovat liitteenä. Sääntöjen mukaan kilpailualueelle meno on kahden kilpailuja edeltävän vuorokauden aikana kielletty.

Kilpailukutsu (.doc)

lisätietoja www.jklaluetaksi.fi

Takaisin